|
IRTISANOMINEN JA TYÖTTÖMYYS
Irtisanomistilanteessa ja työttömyysaikanasi Suomen Ammattivalmentajat tarjoaa tueksesi useita jäsenpalveluja. Työttömyysaikana saat lisäksi alennuksen jäsenmaksusta.
Kaikki Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n palkkatyöntekijän asemassa olevat jäsenet, jotka asuvat pääsääntöisesti Suomessa ja ovat alle 65-vuotiaita, ovat työttömyyden varalta vakuutettuina IAET-kassassa, joka maksaa SAVALin jäsenille työttömyyden ja lomautuksen sattuessa työttömyysturvalain mukaista ansioon suhteutettua päivärahaa.
Ansioon suhteutetun päivärahan eli ansiopäivärahan saamisen ehtona on, että olet ollut SAVALin jäsen ennen työttömäksi tuloasi vähintään 10 kuukautta ja täytät jäsenyyden aikana 43 viikon työssäoloehdon eli olet ollut viimeisen 24 kuukauden aikana toisen palveluksessa vähintään 43 viikkoa työssä, jossa työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa.
Lisäksi työstä saatavan palkan tulee olla työehtosopimuksen mukainen ja ellei työalalla ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan on vastattava vähintään peruspäivärahan 40-kertaista määrää kuukaudessa (1.1.2003 alkaen 920,80 €/kk).
Päivärahan perusteena oleva palkka on ennakonpidätyksenalainen vakuutettu palkka. Vakuutetulla palkalla tarkoitetaan sitä palkkaa, josta on verojen lisäksi pidätetty asianmukaiset vakuutusmaksut, kuten esimerkiksi työntekijän eläkevakuutusmaksut. Luontoisedut kuten esimerkiksi auto- ja ravintoetu luetaan päivärahan perusteena olevaan palkkaan, jos ne ovat olleet saajansa veronalaista tuloa.
Kuitenkin esimerkiksi lomarahaa ja lomakorvausta ei lueta päivärahan perusteena olevaan palkkaan, koska ne eivät ole palkkaa tehdystä työstä. Myöskään verottomat päivärahat ja kilometrikorvaukset eivät ole päivärajan perusteena olevaan palkkaan luettavia eriä.
Ansioon suhteutettu päiväraha
Ansioon suhteutettu työttömyyspäiväraha muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta sekä aiempien palkkatulojen mukaan määräytyvästä ansio-osasta. Lapsikorotukset ovat yhdestä alle 18-vuotiaasta lapsesta 4,26 euroa, kahdesta 6,40 euroa ja useammasta lapsesta 6,40 euroa päivässä.Päivärahalaskuri on netissä osoitteessa: www.yap.fi/iaet/pvraha.asp.
Ohessa muutamia esimerkkejä päivärahan suuruuksista eri tulotasoilla (ilman lapsikorotuksia) alkaen 1.1.2003:
| brutto kuukausipalkka |
|
brutto päiväraha kuukaudessa |
| 2.000 € |
|
1.129 € |
| 2.500 € |
|
1.266 € |
| 3.000 € |
|
1.361 € |
| 3.500 € |
|
1.457 € |
| 4.000 € |
|
1.552 € |
| 5.000 € |
|
1.742 € |
Oikeus soviteltuun päivärahaan
Ansio- tai peruspäivärahakaudella tekemäsi osa-aika- tai sivutyö sekä satunnainen työ rajoittavat päivärahaoikeutta ja vähentävät päivärahaa. Tällöin voit saada ns. soviteltua päivärahaa. Soviteltua päivärahaa voit saada, jos
* työaikaasi on lyhennetty lomautuksen johdosta * työsuhteesi on yksipuolisesti osa-aikaistettu työsopimuslain mukaisesti * olet työttömänä vastaanottanut osa-aikatyön tai enintään kaksi viikkoa kestävän kokoaikatyönä * päätoimesta työttömäksi jäätyäsi jatkat päätyön ohella ollutta sivutyötä tai sivutoimista yritystoimintaa
Soviteltua päivärahaa ei kuitenkaan makseta, jos työaika ylittää 75 % alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta. Työajan tarkastelujakso on lomautustapauksissa yksi kalenteriviikko ja muutoin yksi kuukausi.
Soviteltua työttömyyspäivärahaa maksetaan siten, että päiväraha ja 50 % saadusta tulosta voivat kuukauden tai neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana yhteensä nousta määrään, joka täytenä päivärahana muutoin olisi voitu maksaa. Yhteensovituksessa kuukauteen katsotaan sisältyvän 21,5 päivää ja yhteen kalenteriviikkoon 5 päivää.
Sovitellun päivärahan maksamista rajoittaa sääntö, jonka mukaan sovitellun päivärahan ja yhteen sovitettavan tulon summa voi olla enintään 90 % henkilön päivärahan perusteena olevasta palkasta.
Osa-aikaisen työsuhteen alkaessa tulee työttömyyspäivärahaa maksavalle kassalle toimittaa kopio työsopimuksesta tai työnantajan todistus työsuhteen laadusta. Korvausta haettaessa on kassalle toimitettava palkkatodistus haettavaa aikaa vastaavalta ajalta. Soviteltua päivärahan maksamisessa on omat enimmäisaikansa.
Päivärahakauden kesto
Ansioon suhteutettua päivärahaa maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa ja yhteensä enintään 500 työttömyyspäivältä. Mikäli olet täyttänyt 57 vuotta ennen mainitun enimmäisajan täyttymistä, maksetaan sinulle päivärahaa edellisen lisäksi sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana täytät 60 vuotta. Tähän ns. eläkeputkeen on tulossa muutoksia, jotka koskevat 1950 tai sen jälkeen syntyneitä.
Jos jäät työttömäksi
Ilmoittaudu työnhakijaksi asuinpaikkakuntasi työvoimatoimistoon välittömästi, viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Ilmoittautuminen on ehdoton edellytys päivärahan saamiselle. Muista ottaa mukaasi työtodistus. Työvoimatoimistosta saat myös ansiopäivärahalomakkeita, jotka lähetetään myöhemmin IAET-kassalle.
Muista uudistaa työhakemuksesi työvoimatoimistossa työvoimaviranomaisen ohjeiden mukaisesti.
Muista myös maksaa jäsenmaksusi, sillä edellytys ansiosidonnaiselle päivärahalle on, että jäsenyytesi ja jäsenvelvoitteesi ovat kunnossa.
Ansiopäivärahahakemuksesi liitteeksi tarvitset mm.:
* palkkatodistuksen työsuhteesi viimeisiltä 43 viikolta * irtisanomis- tai lomautusilmoituksen tai mahdollisen määräaikaisen työsopimuksen * työtodistuksen * voimassa olevan verokortin, mikäli olet hakenut muutosta verotukseesi.
Työttömyyspäivärahaa on haettava kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta lähtien sitä halutaan maksettavaksi. Ensimmäistä korvausta voi hakea noin 2-3 viikon kuluttua ilmoittautumisesta työvoimatoimistoon (jos ei ole karenssia eikä jaksotettavaa tuloa, esimerkiksi lomakorvauksia) ja seuraavia korvauksia kuukauden tai neljän viikon välein.
Edellä oleva on valitettavasti vain pelkistetty yleisesitys työttömyysturvan pelisäännöistä. Tarvittaessa saat lisätietoja SAVALin toimistosta, josta voit pyytää myös erillisen työttömyysturvaoppaan.
Heikki Meskanen SAVALin lakimies
Ota selvää opiskelumahdollisuuksista
Työttömänä tai työttömyysuhan alaisena voit hakeutua työvoimakoulutukseen työvoimatoimiston kautta. Tietyt omaehtoiset opinnot eivät myöskään ole esteenä työttömyyskorvausten saannille. Mikäli ryhdyt opiskelemaan päätoimisesti, menetät pääsääntöisesti oikeutesi päivärahaan, mutta voit yleensä saada tukea ja lainaa opintoja varten KELAn kautta.
Kiinnostaako yrittäjyys?
Mikäli aloitat työttömänä yritystoiminnan, tiedustele työvoimatoimistosta mahdollisuuksiasi saada starttirahaa, jonka tarkoitus on turvata toimeentulo yrittäjyyden alkutaipaleella. Myös esim. KTM:n Yrityspalvelut tukevat aloittelevia yrittäjiä. Muista, että starttirahapäätös on haettava ennen yritystoiminnan aloittamista.
|