|
AYT -kassamaksun määräytyminen yrittäjillä
SAVALin palkansaajajäsenet liittyvät automaattisesti IAET-työttömyyskassan jäseneksi. Yhden jäsenen jäsenyys kassassa maksaa 36 euroa vuodessa. Miksi yrittäjän työttömyyskassan jäsenmaksu on moninkertainen palkansaajakassamaksuihin verrattuna?
- Yrittäjän kassan jäsenmaksu määräytyy vuosityötulon mukaan. Samalla kun yrittäjä liittyy kassan jäseneksi, hän valitsee sen työtulon, jonka perusteella hän haluaa itsenä työttömyyskassassa vakuuttaa. Valittava työtulo saa olla enintään se summa, jonka yrittäjä on ilmoittanut lakisääteisen eläkevakuutuksen perusteeksi.
AYT-kassan sivulla on valmiiksi laskettu jäsenmaksun suuruus erilaisille vuosityöansioille. Talan mukaan laskentakaava jäsenmaksulle on sen verran monimutkainen, ettei sitä kannata sanoin yrittää selittää.
Poimimme AYT-kassan nettisivulta muutaman esimerkin. Jos yrittäjän vuositulo on minimi 8250 euroa, on hänen jäsenmaksunsa 89,76 euroa vuodessa. Tuolla perusturvalla työttömyyspäiväraha on 27,52 euroa päivässä. Jos työtulo on 20 000 euroa vuodessa, on jäsenmaksu 468,60 euroa ja sen perustella saatava päiväraha 47,54 euroa. 26000 vuositulolla jäsenmaksu on 653,60 ja päiväraha tällöin 56,90 euroa.
Tala muistuttaa, että yrittäjän työttömyyskassamaksu on kokonaisuudessaan henkilökohtaisessa verotuksessa vähennyskelpoinen erä.
Mutta miksi yrittäjän ja ammatinharjoittajan kassamaksu on merkittävästi isompi kuin samoilla vuosiansioilla olevan palkansaajan kasamaksu?
- Se tulee laista ja kassojen erilaisesta rahoitustaustasta. Kyse on siis siitä, kuinka paljon omia kassavaroja joudutaan sijoittamaan kutakin työttömyyseuroa kohden. Kun palkansaajakassa maksaa yhden työttömyyseuron on yhteiskunnan tuki siitä 94,5 prosenttia. Näin ollen työttömyyskassan omia varoja kuluu vain 5,5 prosenttia euroa kohden. Kun yrittäjälle maksetaan työttömyyskorvauksia, maksaa yhteiskunta perusosan ja kassa sen ylimenevän osuuden kokonaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan osuus yrittäjän päivärahoissa on noin 60 prosenttia ja kassan osuus 40 prosenttia.
- Tämä tosiasia ohjaa siihen, että kassamaksuissa on eroja. Meidän on varauduttava siihen, että on mistä maksaa, kun työttömyys yllättää, toteaa kassajohtaja Antero Tala.
Lue lisää AYT-kassan toiminnasta netissä http://www.ayt.fi/ .
Teksti: Antero Kujala
|