Yhteystietojen muutoslomake
SAVAL -OHJAAJAT
Valmentaja -lehti
SÄHKÖINEN ESITE
Coach Collection valmentajan asut
Tiedotteet
Suomen Valmentajat
Palaute
 Jäsenkysely 2003

Tällaisia ovat SAVALin jäsenet 2003

Suomen Ammattivalmentajat SAVAL perustettiin syyskuussa 2002. Se on sekä työsuhteisten palkansaajien että niiden urheiluvalmennuksen ja koulutuksen ammattilaisten ammattiyhdistys, jotka toimivat ammatinharjoittajina tai omalla toiminimellään.

Oman toimintansa kehittämiseksi SAVALin hallitus teki maaliskuussa 2003 ensimmäisen pienimuotoisen jäsenkyselyn, se toteutettiin nettikyselynä.

Kyselyn saivat kaikki ne valmentajat, joilla oli sähköpostiosoite, eli heillä oli myös mahdollisuus täyttää netissä ollut kyselykaavake.

Lähetimme kyselyn kaikkiaan 105 SAVALin jäsenelle, jäsenten kokonaismäärän ollessa kyselyn alkaessa 112. Vastauksia saimme kaikkiaan 67 kappaletta, joten vastausprosentti oli 63,8, joka antaa yleisellä tasolla mahdollisuuden tarkastella ainakin suuntaviivoja.

Tärkeintä jäsenkyselyssä oli tiedon saaminen valmentajien toimintaympäristöstä, työyhteisöstä, päätyönantajista, työnantajien tai oikeammin palkanmaksajien määrästä, työsuhteen laadusta, palkkauksesta ja liittymistavasta.

Tiedusteltiin jäseniltä myös valmentajan eettisten sääntöjen tarpeellisuudesta ja valmiudesta allekirjoittaa sellaiset.

Valmennus on edelleen miehinen ammatti

Vastaajista 82,1% oli miehiä ja naisia 11,9 %. Jäsenkunta mahtuu ikänsä puolesta pääosin ikähaarukkaan 25-50 vuotta, sillä vastaajista peräti 88,1 prosenttia oli kyseiseen ikäluokkana kuuluvia.

SAVALin jäsenkunnan koulutusprofiilista voidaan sanoa, että peruskoulutukseltaan jäsenistö on korkeasti koulutettuja, sillä 49,3 % on yliopisto- tai korkeakoulututkinto, 3 % Ammattikorkeakoulututkinto ja 41,8 % Opistotasoinen ammattikoulutus.

Valmentajakoulutuksen osalta jäsenkunnasta 31,3 % on 5-tason valmentajakoulutus, 47,8 % on 4-tason ja 19,4 % 3-tason eli lajitutkinto takataskussaan.

Päätoimisesti valmennustyötä vastaajista tekee 79,1 % ja 7,5 % ilmoitti tekevänsä valmennustyötä osa-aikaisesti kuitenkin siten, että yli 50 prosenttia vuosiansioista tulee valmennuksesta.

Osa-aikaisesti valmentaa, eli alle 50% vuosiansioista tulee valmennuksesta, heitä oli jäseninä 14,9 %. Tässä joukossa on varmaan sellaisia valmentajia, joiden tämänhetkinen tilanne ei vielä mahdollista kokopäiväistä valmennusta, mutta ovat siirtymässä päätoimisuuteen kun siihen tulee edellytykset.

Mielenkiintoista on, että jäsenkunnassa on melko tasaisesti sekä joukkue- että yksilölajien valmennuksen ammattilaisia. Joukkuelajienvalmentajia oli 58,2 % ja yksilölajien valmentajia 49,3% Lisäksi kaksi vastaajaa toimi valmentajana molemmissa pääryhmissä.

Työantajana on pääosin urheilujärjestö

Työantajaa määriteltäessä vastaajien oli mahdollista merkitä useampi vaihtoehto, koska tiedossa on, että palkkatyön taustalla saattaa olla useita palkanmaksajia ja useita taustatahoja. Pääosalla eli 41,8 % päätyönantaja on lajiliitto, 46,3 % urheiluseura (yhdistys tai yritys), urheiluoppilaitos 9%, urheiluopisto 4,5 %. Mielenkiintoisen ryhmän muodostaa ryhmä muut, joita oli 13,4 prosenttia. Ilmeisesti tähän ryhmään kuuluvat lähinnä yrittäjät.

Valtaosalla valmentajista on yksi työnantaja ja yksi palkanmaksaja. Heitä oli 73,1 % vastaajista, kahden palkanmaksajana kanssa elää 13,4 % , kolmen palkanmaksajan loukussa on 6 % ja yli viisi palkanmaksajaa oli 4,5 % valmentajista.

Palkanmaksajien suuri määrä merkitsee luonnollisesti myös työajan jakamista työnantajien kesken. Useat ongelmatilanteet, joita olemme lyhyen toimintamme aikana hoitaneet ovat koskeneet tilanteita, jotka syntyvät kun sopimukset palkanmaksajien välillä eivät ole olleet kunnossa. Ongelmia on syntynyt myös, kun selkeä päätyönantaja ja sitä kautta selkeä työnjohto ja lähin esimies on puuttunut.

Valmentajan palkkaus

Valmentajien palkkaus näyttää selvityksen mukaan vaihtelevan erittäin paljon. Varsianista keskipalkkaa emme selvityksestä hakeneet, vaan enneminkin kaivoimme tietoa, miten liittotason ja seuratason valmentajien palkkaus eroaa toisistaan.

Urheiluseuroissa työskentelevien valmentajien palkkaus näyttää olevan 1500- 2300 euroa haarukassa. Vastaajista tähän luokkaan mahtui 48,4, 2300-2500 euroa tienaavia seuravalmentajia oli vastaajien joukossa 6,5 prosenttia.

Puhdasta valmennustyötä tekevien kaikkien valmentajien palkkaus on suurin piirtein samalla tasolla, sillä 1500-2300 luokassa oli 42,8 % vastaajista, ja 2300-2500 euron palkkaluokassa 12,2 prosenttia.

Liitotason valmentajien, tai henkilöiden, jotka ilmoittivat pääasialliseksi työnantajakseen lajiliiton, palkkataso on hiukan seuratasoa korkeampi. 1500-2300 euron palkkatasossa vastaajista oli 28,6 prosenttia ja 2300-2500 euron tasossa 14,3 %, 2500-2700 euron palkkaa nautti 14,3 % ja 2700-2900 euroa kuussa tienasi 10,7 prosenttia.

Osalla valmentajista on myös tulospalkkaus joka nostaa kokonaispalkkausta. Vapaassa sanassa kysyttiin, onko valmentajalla käytössä tulospalkkausta ja mihin se on sidottu. Pääosin valmentajan tulospalkkaus on sidottu urheilijan tai joukkueen urheilulliseen menestykseen. Kouluttavilla valmentajilla tulospalkkaus on sidottu sekä koulutettavien että tapahtumien määriin.

Onpa joukossa sellaisiakin valmentajia, joille bonusta tipahtaa yhteistyökumppaneiden hankinnasta tai matkapäivien lukumäärästä.

Tieto yhdistyksestä lehden kautta

Pääosa, 35,1%, nyt liittyneistä SAVALin jäsenistä kertoo saaneensa tiedon yhdistyksestä Valmentajalehdestä. Vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin Valmentajalehti sananlevittäjänä toimivat koulutustilaisuudet, 29,9%, ja jo toimivat jäsenet,29,9%.

Kysyimme, olisiko jäsen valmis kirjoittamaan alle valmentajan eettiset ohjeistot. 68,7 % ilmoitti kirjoittavansa ne heti alle, 29,9 % allekirjoittaisi ne hetken miettimisenjälkeen. Vastaajista 58,2 % ilmoitti kaipaavansa työssään valmentajayhdistyksen eettistä ohjeistoa

19,4 % ei osannut sanoa ja 17,9% ilmoitti, ettei kaipaa eettisiä ohjeita.

Yhdistyksen työ ja palvelut olivat vielä suurimmalle osalle jäsenistä tuntematonta. Tässä yhteydessä voisi kuitenkin todeta, että yhdistyksen toiminta ei ole vain ongelmatilanteiden ratkaisemista ja työsuhdeneuvontaa. Meihin voi olla yhteydessä myös silloin, kun menee hyvin tai haluaa vaikuttaa yhdistyksen toimintaan.

Vapaassa sanassa saimmekin erittäin paljon palautetta juuri tulevaisuuden linjauksiin. Näiden vastausten purkaminen ja jatkotyöstäminen vaatii kuitenkin sen verran paljontyötä, että palamme niihin seuraavissa lehdissä.

Kokonaisuutena kysely antoi palautteen, jota SAVALin hallitus tarvitsee tulevaisuuden työtä kehittäessään ja antaessaan neuvontaa ja koulutusta. Monessa vapaan sanan vastauksessa kaivattiin ammatillisen jatkokoulutuksen järjestämistä. Tähän onkin jo ryhdytty, sillä Ammattivalmentajan Erikoisammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta antavien tahojen kanssa on sovittu AmVT-jaksojen osittaisesta avaamisesta.

Teksti: Antero Kujala

 

 
 © 2008 Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu