|
Henkilökohtaisen edunvalvonnan pääpaino on yksilöllisten työsuhdeasioiden ratkaisemiseessa parhaalla mahdollisella tavalla. Työsuhdeneuvonta koskee kaikkia työsuhteen tilanteita, jotka voivat liittyä niin työsuhteen alkuun, työsuhteen aikana ilmeneviin asioihin kuin työsuhteen päättymiseenkin.
Työsuhteeseen liittyvää neuvontaa antaa SAVALin toimistossa toiminnanjohtaja Antero Kujala kolmena päivänä viikossa. Muina aikoina päivystävä puhelin on käännetty Suomen Valmentajat ry:n toimistolle. Toimiston numero on 09-3481 3145.
Lainopillista työsuhdeneuvontaa tarvitsevat voivat kääntyä päivittäin SAVALin lakimiesten puoleen. Lakipuhelin päivystää päivittäiklo 08.30-13.00 välisenä aikana. Puhelin lakiosastolle on 09-3481 3145.
TES – työehtosopimus
Marraskuussa 2007 yhdistys allekirjoitti historian toisen työehtosopimksen. Se on kolmivuotinen ja on siis voimassa vuoden 2010 lokakuuhun saakka.
TES koskee SAVALin jäsentä, jotka työskentelevät Urheilutyönantajayhdistyksen jäsenjärjestöissä. Kyseisessä työnantajayhdistyksessä on yli 80 jäsenjärjestöä pääasiassa urheilun keskusjärjestöjä, lajiliittoja, alue- ja piiriorganisaatioita sekä urheiluopistoja.
Liityntäpöytäkirjalla on sovittu joitakin SAVALin jäseniä koskevia työehtoja:
SAVAL saa oman valtakunnallisen luottamusmiehen. Tämä on varsin poikkeuksellinen menettely, sillä yleensä luottamusmies on työnantajakohtainen. Valmentajan työpaikkoja on toistaiseksi varsin vähän joten työsuhteissa esiintyvät erimielisyydet johtavat helposti asioiden henkilöitymiseen. Tämä voidaan välttää ainakin osittain luottamusmiesinstituution avulla. Esimerkiksi työsuhteen päättymistilanteissa luottamusmies voi toimillaan vaikuttaa siihen, että asiat eivät personoidu, jolloin kiista-asioista ei aiheudu ongelmia työntekijälle, joka hakee uusia työpaikkoja alalta.
Toiseksi sopimuksessa on kirjaus valmentajien ammattitaidon ja osaamisen kehittämisestä sekä vuosittaisesta koulutussuunnitelman laatimisesta valmentajan ja työnantajan kesken. On myös sovittu, että valmentajalle korvataan koulutusajalta hänen säännöllinen ansiotulonsa.
Kolmantena merkittävänä yksityiskohtana liityntäpöytäkirjassa on sopijapuolten yhteinen näkemys ja suositus siitä, että valmentajan tullessa valituksi edustustehtäviin Suomen kisajoukkueen virallisena jäsenenä, osallistumisen ei tule vähentää valmentajan palkkaetuja.
TES ja liityntäpöytäkirja ovat kokonaisuudessaan luettavissa materiaalisalkussa. Suositus on, että SAVALin jäsenten työsopimukset liitetään TES:iin myös järjestäytymättömissä työyhteisöissä.
Nettirekisteri - tietojen tarkistaminen ja muuttaminen
SAVALin internetsivuilta voi katsoa ja muuttaa jäsentietojaan. Tämä onnistuu SSL-salauksen avulla eli käyttämällä normaaleja pankkitunnuksia (Osuuspankki, Nordea, Sampo). Tällöin
jäsen voi luotettavasti muuttaa henkilötietojaan, työpaikkatietojaan sekä katsoa jäsenmaksujen maksujaan.
Vakuutusedut
SAVAL on ottanut kaikille jäsenilleen 68-ikävuoteen saakka jäsenmaksuun sisältyvän vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksen. Vakuutusnumero on 201-2054942, lue lisää www.if.fi/yty. Jäsenkorttisi toimii myös vakuutuskorttina, pidä se mukanasi. Vakuutus on YTY & Valmentajat nimellä.
Vastuu- ja oikeusturvavakuutus
Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on esitelty tarkemmin kohdassa ”Työsuhdeasiat”.
Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
Vapaa-ajan tapaturmavakuutus korvaa vapaa-aikana sattuneet tapaturmat.
Vakuutusmäärät
1. tapaturman hoitokulut 2.523 € (omavastuu 0 €) 2. korvaus pysyvästä haitasta 10.092 € 3. kuolemantapauskorvaus 5.046 €.
Vakuutus ei ole voimassa jäsenen osallistuessa urheiluliiton tai -seuran järjestämiin kilpailuihin, otteluihin ja harjoituksiin.
Matkustajavakuutus
Matkustajavakuutus on voimassa kaikilla vapaa-ajan matkoilla, jotka eivät yhtäjaksoisesti ole kestäneet yli 45 vuorokautta. Vapaa-ajan matkaksi katsotaan matka, jonka ajalta jäsen ei saa palkkaa tai työnantajan maksamaa päivärahaa. Jäsenen mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset kuuluvat tämän vakuutuksen piiriin. Jos lapsi matkustaa yksin, tarvitsee hän oman vakuutuksen.
Vakuutuksesta korvataan tapaturmasta ja matkasairaudesta aiheutuvat seuraavat kustannukset siltä osin kuin niitä ei korvata jonkin lain perusteella:
- matkasairauden ja tapaturman aiheuttamat hoitokulut ilman ylärajaa - tapaturman hoitokulut enintään kolmen vuoden ajalta tapaturman sattumisesta - matkan peruuntumisesta, keskeytyksestä aiheutuvat kulut - Ifin hyväksymä sairauskuljetut kotimaahan
If:stä on mahdollista ottaa myös puolisolle edullinen matkustajavakuutus.
Kotimaanmatka Kotimaanmatkalla tarkoitetaan sellaista vakuutetun normaalin päivittäisen elinympäristön ulkopuolelle linnuntietä yli 70 km:n etäisyydelle tehtävää matkaa, joka sisältää menon matkakohteeseen, oleskelun siellä sekä paluun.
Päivittäisellä elinympäristöllä tarkoitetaan vakuutetun koti-, työ-, vapaa-ajan asunto- tai opiskelupaikkakuntaa sekä näiden välisiä matkoja. Matkan tulee siis ulottua sekä yli 70 km:n päähän linnuntietä että vakuutetun henkilön päivittäisen elinympäristön ulkopuolelle. Päivittäinen elinympäristö voi joskus olla suurempikin kuin 70 km:ä, esimerkiksi henkilöllä, joka asuu Hämeenlinnassa ja käy töissä Helsingissä, päivittäinen elinympäristö ulottuu aina Helsinkiin saakka. Uutta määrittelyssä on kilometriraja.
Jos joudut hakeutumaan matkalla kotimaassa lääkäriin ,maksa kulut ensin itse, hae Kelalta yleisen sairausvakuutuksen mukaiset osuudet ja toimita sitten korvaushakemus liitteineen If:iin.
Ulkomaanmatka Ulkomaanmatkalla tarkoitetaan Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvaa matkaa, päivittäisiä työmatkoja lukuun ottamatta. Matka alkaa Suomesta kotoa tai työpaikalta ja päättyy Suomeen kotiin tai työpaikalle.
Matkavakuutus on voimassa ennalta sovitun mukaisesti vain ensimmäiset 45 vuorokautta matkan alkamisesta Suomesta. Yhdenjaksoisen matkan tai oleskelun ulkomailla ei katsota katkeavan alle 14 vuorokauden mittaisen kotimaassa käynnin vuoksi, mikäli tarkoituksena on palata vielä samaan matkakohteeseen.
Jos joudut ulkomailla matkustaessasi kääntymään lääkärin puoleen matkasairauden tai tapaturman vuoksi, näytä jäsenkorttiasi hoitolaitoksessa ja pyydä heitä laskuttamaan suoraan If:iä.
Jos hoitolaitos ei ole halukas laskuttamaan pelkän vakuutuskortin perusteella, pyydä hoitolaitosta faksaamaan maksusitoumuspyyntö numeroon +358 10 514 4137 tai soittamaan numeroon +358 10 514 3902 Suomen aikaa arkisin klo 8-16 välisenä aikana. Illalla Suomen aikaa klo 16-20 välisenä aikana soitot numeroon +358 10 515 7300 tai muina aikoina vahinkopäivystysnumeroon +358 800 1 3800.
Jos laskutusjärjestely tai soittaminen ei onnistu, maksa kulut itse ja hae korvausta matkalta palattuasi lääkärintodistusta ja kuitteja vastaan.
Yksilöllisiä jäsenetuja If-yhtiössä seuraavasti
YTY&Valmentajat If-sopimusalennukset
· Jatkuva Matkasampo -30% · Autosampo -15% · Kotisampo -11% · Lapsivakuutus -11% · Henkilövakuutus -11% tai -6% (uudet turvat -11%) · Liikennevakuutus -6% · Muut vapaaehtoiset vahinkovakuutukset -6% · Ryhmäsampo Primus -6%
Lisätietoja saat lähimmästä If-toimistosta tai palvelunumerosta 010 515 200. Muista kertoa olevasi SAVALin jäsen (sopimus on nimellä YTY&Valmentajat ), vakuutusnumeromme on 201-2054942.
Työsuhdeasiat
Toimisto auttaa sinua moninaisissa työelämän kysymyksissä. Henkilökohtaisten neuvojen lisäksi voit tilata mm. seuraavia oppaita:
· Työttömyysturvaopas · Johtajasopimusopas · Työelämän vastuuopas · Ulkomaantyöopas · Yrittäjäopas
Oikeudellinen työsuhdeneuvonta
SAVALin lakimiehen puoleen voit kääntyä kaikissa työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Saat häneltä mm. oikeudellista neuvontaa ja apua työsopimuksen tekemiseen, irtisanomismenettelyyn, vuosiloma ja työaikakysymyksiin, eläkeratkaisuihin ja yrittäjäksi siirtymiseen.
Työoikeudellisen neuvonnan puhelinaika on maanantaista perjantaihin kello 8.30 - 13.00. Kesäisin ja joulunaikaan puhelinpäivystysajat päätetään vuosittain. Poikkeavat kesän ja joulun ajat löytyvät ao. kautta edeltävästä jäsenlehdestä sekä SAVALin kotisivuilta.
Neuvottelutuki
Saat myös oikeudellista neuvontaa työsuhdeasioissa esim. irtisanomistilanteiden korvausselvittelyyn ja työsuhteen päättymisestä johtuvien korvausten hakemiseen. Tarvittaessa SAVALin lakimies neuvottelee työnantajan tai työnantajaliiton edustajan kanssa ja pyrkii sopimusratkaisuun hyväksymälläsi tavalla.
Oikeusturva- ja vastuuvakuutus
Mikäli sopimusneuvottelut eivät johda tulokseen, käytettävissäsi on myös SAVALin oikeusturva- ja vastuuvakuutus työsuhteeseen liittyvien kiistojen oikeuskäsittelystä aiheutuvia kustannuksia varten. Vahinko- ja riitatilanteessa ota yhteys SAVALin. Riitatapauksissa vakuutuksen käyttäminen edellyttää, että SAVALin toimisto on esikäsitellyt asian ja että se ei ole SAVALin lakimiehen toimenpitein ratkennut. Vakuutus koskee vain toisen palveluksessa olevan SAVALin jäsenen työsuhteeseen liittyviä riita-asioita. Vakuutuksen käyttö on mahdollinen, jos jäsenyys on alkanut vähintään 10 kk ennen vahingon tai riidan syntymistä ja jäsenyys on edelleen voimassa. Vakuutus ei koske rikosasioita.
Perusvakuutusmäärä oikeusturvavahingoissa on 5 000€ ja henkilö- ja esinevahingoissa 84 000€. Mikäli jäsen käyttää asiansa hoitamisessa SAVALin osoittamaa lakimiestä, on oikeusturvavahingoissa vakuutusmäärä 15 000€. Jos jäsenellä tällöin on voimassa oleva järjestön Samposopimus, on vakuutusmäärä 17 000€.
Oman asiamiehen oikeudenkäyntikuluihin on kuitenkin käytettävissä maksimissaan 12 000€ ja mahdollinen ylijäävä vakuutusmäärä on käytettävissä vastapuolelle mahdollisesti maksettavaksi tuomittuihin kuluihin.
Vastuuvakuutuksessa (henkilö- ja esinevahingot) omavastuuosuus on jokaisessa vahinkotapahtumassa 15 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 350€ Oikeusturvavakuutuksessa omavastuuosuus on jokaisessa vahinkotapahtumassa 15 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 1 000€. Jos jäsen käyttää asiansa hoitamisessa SAVALin osoittamaa lakimiestä tai yhteistyötoimistoa, omavastuuosuus on 15 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 350€.
Matkustusedut
Esson polttoainealennus
Esso- ja St1-ketjujen yhdistyminen etenee loppuvuoden 2007 aikana, jonka jälkeen käytössäsi on koko Suomen kattava, kasvava yli 400 tankkausaseman verkosto. Uusi ketju tarjoaa kuluttajille hinnaltaan kilpailukykyisiä, korkealaatuisia ja vähemmän ympäristöä kuormittavia polttonesteitä.
St1/Esso tuovat markkinoille syksyn 2007 aikana uudistuneen ja monipuolisen St1/Esso-luottokortin, joka tarjoaa molempien vahvojen ketjujen kaikki kilpailukykyiset palvelut.
Uusia Esso Tiger Card -kortteja ei enää myönnetä. nyt voimassaolevat Esso Tiger Card-kortit toimivat kuitenkin maksuvälineenä entiseen tapaan Esso-asemilla helmikuun 2008 loppuun saakka. Vanhojen Esso Tiger Card –korttien uusimisesta tiedotetaan niiden haltijoita hyvissä ajoin ennen korttien vanhenemista.
St1:n/Esson tarjoamista uusista maksuvälineistä voit kysyä lisää St1/Esso Asiakaspalvelusta puh: 010-557 3698 tai kortit@st1.fi.
Teboil polttoaine-etu
Saat SAVALin jäsenkortilla alennusta Teboil-huoltamoilta. Polttonesteistä alennus on 1,7 senttiä/litra ja voiteluaineista -10 %. Tiedot alennuksesta on koodattu jäsenkortin magneettinauhaan. Alennus lasketaan kulloinkin huoltamoilla tai automaattiasemilla voimassa olevista hinnoista. Lue lisää Teboilin YTY-sivuilta
Hertz
Hertz Autovuokraamo tarjoaa AKAVAn jäsenille 5-15% alennuksen edullisimmista saatavilla olevista hinnoistamme. Saat alennuksen mainitsemalla AKAVAn sopimusnumeron CDP 832070 varausvaiheessa.
Varaa vuokra-autosi jo tänään ja hyödy autonvuokrauksen edelläkävijän tarjoamista edullisista hinnoista. Varaukset omasta matkatoimistostasi, Hertzin varauspalvelusta puh. 0200 11 22 33 tai hertz@hertz.fi tai http://www.hertz.fi/.
Yleiset vuokrausehdot voimassa, kuten kuljettajan minimi-ikä 25 v. ja maksutapana luottokortti.
Lisätietoja osoitteessa: http://www.hertz.fi/ tai http://www.hertz-europe.com/
AKAVAn liittojen jäsenten alennus perustuu ”Hertz Best available rate” -hintoihin, jotka eivät ole yrityshintoja, tarjouksia tai muita alennuksia sisältäviä hintoja. Hinnat ovat saatavilla omasta matkatoimistostasi, Hertz Internet sivujen tai Hertz varauspalvelun kautta ja ne voivat olla ennakkoon maksettavia tai paikan päällä maksettavia hintoja. Voimassa useimmissa toimipisteissä.
Laivayhtiöiltä alennuksia
SAVALin jäsenet saavat 10 %:n alennuksen Tallink Siljalta. Etu on voimassa kaikkina päivinä ja koskee Viroon, Ruotsiin ja Saksaan kohdistuvia risteilyjä ja reittimatkoja sekä Tallink Siljan risteilypaketteja. Lisätietoja matkoista ja tuotteistamme saat nettisivuilta http://www.tallink.fi/ ja http://www.silja.fi/ .
Varmista järjestösi (AKAVA/ Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry) edut mainitsemalla asiakasnumero 16288 (uusi sopimusnumero) matkavarauksen yhteydessä. Jäsenetuhintainen matka ei kerrytä Club Silja -pisteitä. Järjestösi kotisivuilta löydät linkin, josta pääset tutustumaan mitä kaikkea Tallink Silja Oy:n laivoilla ja eri kohteissa tapahtuu sekä ajankohtaisiin tarjouksiin.
Varaukset Tallink Siljan myyntipalvelusta 0600-174 552 (1,64 € / vastattu puhelu + aina pvm/mpm).
Eckerö Line SAVALilaiset saavat alennuksia risteily- ja reittimatkoista. Jäsenetuhinnat ajalla 13.8.-31.12.2007 - päiväristeily 19€ henkilö - A2 –hytti päiväristeilyllä 30€ - Reittiliput 17€/hlö/suunta - A2 –hytti reittimatkalla 25€/suunta
Varauksen yhteydessä tulee mainita tuotekoodi AKAVC (päiväristeily) ja AKAR (reittilippu). Eckerö Linen nettimyymälässä aloita varaus syöttämällä tuotekoodi kenttään ”syötä tuotekoodi”. Alennus on talouskohtainen ja alennuksen edellytyksenä on voimassa oleva jäsenkortti. Sopimushintaiset matkatuotteet voidaan myöntää vain Eckerö Linen omista Suomen myyntipisteistä vähintään 1 vrk ennen lähtöä maksetuista matkoista. Sopimushintaisia matkatuotteita ei voida myöntää jälkikäteen eikä sitä voi yhdistää muihin alennuksiin, paketteihin tai tarjoushintoihin. Mikäli matka maksetaan satamassa ennen lähtöä, peritään matkasta normaali listahinta. Peruutusehdot ovat Eckerö Linen pääesitteen mukaiset.
Varaukset/tiedustelut: Eckerö Line Ab Oy, kokous- ja ryhmävaraukset (09) 2288 540, yksittäisvaraukset www.eckeroline.fi ja (09) 2288 544, faksi (09) 2288 5333 tai Matkamyymälä, Mannerheimintie 10, 00100 HELSINKI.
Lisätietoja: www.eckeroline.fi
Viking Line SALVALin jäsenet saavat tuntuvia alennuksia vapaa-ajan risteilymatkojen hinnoista. Etu ei koske ryhmämatkoja. Varaudu näyttämään jäsenkorttiasi lippuja lunastaessasi ja terminaalissa lähtöselvityksessä.
Alennus koskee - Helsinki-Tukholma –risteilyjä - Turku-Tukholma –miniristeilyjä - Helsinki-Tallinna –Piknikristeilyjä - Helsinki-Tallinna –miniristeilyjä - Päivä/ilta Tallinnassa –matkoja
2-4 henkilölle samassa hytissä. Paikkoja on rajoitetusti, eivätkä alennukset ole voimassa kaikilla lähdöillä.
Varaukset Vikin Linen paikkavaraamosta, puh. 0600 41577, matkatoimistosta tai internet-sivuilta www.vikingline.fi. Varattaessa mainittava tuotetunnus FKKRY.
Hotellialennukset
Scandic/Hilton Huonevarauksia voi tehdä internetin kautta tunnuksella D000004165 suoraan Scandicin nettisivuilta www.scandic-hotels.fi kuluitta. Sopimushinnat löytyvät nimenomaan yritystunnuksella.
Klaus K Jäsenetuhinnat oat voimassa pe-ma. Hinnat sisältävät kahden hengen yöpymisen aamiaisineen. Varaukset rooms@klauskhotel.com tai puh. 020 770 4700. Mainitse varausta tehdessäsi Akavan jäsenyys ja esitä majoittuessasi SAVALin jäsenkortti.
Suomen Valmentajat ry:n jäsenyyden kautta kuuluvat edut
Suomen Ammattivalmentajat ovat myös Suomen Valmentajat ry:n jäseniä. Jäsenmaksu maksetaan normaalin jäsenmaksun yhteydessä, joten sekin osa on verotuksessa vähennyskelpoista.
Suomen Valmentajien kautta yhdistys on ostanut toimisto- ja asiamiespalvelut sekä yhteistyösopimuksen perusteella saanut jäsenistölle tuntuvia jäsenetuja. Ohessa lista eduista. Sivuillamme on kohta jäsenedut, jota klikkaamalla saa lisää toimintatietoa jäseneduista.
Vuoden 2007 jäsenedut
- Valmentaja –lehti ja e-Valmentaja
Valmentajalehti ilmestyy vuonna 2007 viisi kertaa ja e-Valmentaja viisi kertaa
- e-Training 4 kertaa
Sähköinen harjoite
- Urheiluopistoilla valmentajahinnasto
Valmentaja ja hänen perheensä voi majoittua sopuhintaan Suomen Valmentajat ry:n yhteistyöopistoilla (Vuokatti, Pajulahti, Vierumäki, Kuortane ja Lappi).Etu on voimassa vapaa-ajalla tapahtuvien majoitusten yhteydessä, ei siis urheilijaleirien yhteydessä.
Kullakin opistolla on oma hinnastonsa. On tärkeää, että varauksien yhteydessä mainitset valmentajayhdistyksen jäsenyyden. Etu koskee kaikkia myös lajikerhojen jäseniä, joilla on jäsenkortti eli jäsenmaksu maksettu.
- Hotellietu, Scandic Hotels
Scandicissa toimitaan seuraavasti. Scandicin sopimusnumero on D000005437ja sitä käyttämällä saat hotellihuoneen sovittuun etuhintaan.
Kyse on todellakin huonehinnoista, joten mukana matkustava perhe majoittuu kanssasi edullisesti. Scandic-hotelliedun saat varaamalla huoneen suoraan hotellista. Tutustu netissä Scandic-hotelleihin.
- Lähivakuutus
Lähivakuutus myöntää vapaaehtoisista vakuutuksistaan15 %:n Valmentaja-alennuksen.
Lähivakuutusyhdistyksen konttoreissa asioidessasi pidä mukana yhdistyksen Valmentajakorttia, jolla tarvittaessa voit osoittaa oikeutesi valmentaja-alennukseen. Alennus koskee myös jäsenyhdistysten valmentajia. Alennus myönnetään mahdollisten muiden sopimusalennusten jälkeen jäävästä summasta.
Pyydä siis vakuutustarjous lähimmästä Lähivakuutuksen toimipisteestä. Kokemusten mukaan Lähivakuutuksen antama tarjous on osoittautunut kilpailukykyiseksi kokonaisuudeksi jo ilman jäsenedun tuomaa Valmentaja-alennusta. Alennuksen myötä Lähivakuutuksen vakuutuksista tulee houkuttelevan huokea laadusta tinkimättä.
- Valmentaminen Suomessa -seminaarit
Suomen Ammattivalmentajien jäsenet saavat huomattavan alennuksen (40-50€) Valmentaminen Suomessa–seminaarisarjan alaisiin seminaareihin.
Vuosittain pidetään pääsääntöisesti kaksi Valmentaminen Suomessa -seminaaria – yksi keväällä ja yksi syksyllä, kuitenkin niin, että kerran olympiadissa on kolme seminaaria yhtenä vuonna, kun KiHu:n seminaari ottaa paikkansa seminaarisarjassa.
- ST-1 polttoaine-etu
Suomen Ammattivalmentajien saama Suomen Valmentajat ry:n jäsenkortti on tänäkin vuonna luottokortin kokoinen ja se toimii ST-1 asemilla käteisostoetukorttina. Kortti on ns. VIP-kortti eli asemilta saatava alennus vaihtelee paljon.
Tiedossa on, että dieselistä on saanut 6 senttiä alennusta litralta ja joillakin asemilla bensasta vain yhden sentin litralta. Jokainen sentti on kuitenkin paljon ajavalle säästöä.
- Opinto- ja matkastipendit (noin 6000-7000 euroa/v)
Lue lisää eduista yhdistyksen nettisivuilta www.suomenammattivalmentajat.com tai http://www.suomenvalmentajat.fi/.
A-lomat ry - Akavalainen lomajärjestö
A-lomat tarjoaa SAVALin jäsenille ja heidän perheilleen ohjattuja lomia, joista osa on suunnattu lapsiperheille ja osa aikuisille. Loman viettoon on mahdollista hakea lomatukea. Tulojen lisäksi tuen myöntämisessä otetaan huomioon hakijan terveydentila, sosiaaliset ja taloudelliset seikat sekä mahdollisesti aiemmin saatu lomatuki. Lapsiperheille on tarjolla perhelomia, terveille, työkykyisille henkilöille järjestetään kuntoremontteja ja työssään uupuneille tsemppilomia.
Seuraa ilmoituksia Valmentajassa, jäsenkirjeissä ja www.suomenammattivalmentajat.com voit kysyä lomamajoista ja muista lomapalveluista suoraan. A-lomista www.a-lomat.fi.
Mökkejä A-lomat vuokraa lomamökkejä ja –huoneistoja. Välityksessä on 14 loma-asuntoa ympäri Suomen. Lisätietoja www.a-lomat.fi.
Intervac Intervac on asunnonvaihtopalvelua. Siihen ilmoittauduttaessa jätetään oma asunto käytettäväksi ulkomaisen perheen lomailua varten Suomessa ja itse saadaan satoja loma-asuntovaihtoehtoja muualta Euroopasta. A-lomat veloittaa palvelumaksun, mutta ei muita maksuja ulkomailla olevasta loma-asunnosta. Lisätietoja A-lomat ry:stä 020 1112 770 (klo 9-12).
Suomen Retkeilymajajärjestö – SRM ry SAVALin jäsenet saavat A-lomien kautta Suomen Retkeilymajajärjestö – SRM ry:n edut kotimaahan ja ulkomaille suuntautuvasta hostellimatkailusta. A-lomat on SRM:n jäsenjärjestö.
Kotimaan SRM-hostelleissa alennusta 2,50 euroa/henkilö/vuorokausi normaalista majoitushinnasta. SRM-ketjuun kuuluu 86 hostellia eri puolella Suomea. Ulkomailla Hostelling International -hostelleissa majoituttaessa tarvittaan kansainvälisen hostellikortti. SAVALin jäsenet saavat kortin alennettuun hintaan 12 euroa (normaali hinta 17 euroa). Kortti on henkilökohtainen ja voimassa vuoden ostokuukaudesta lukien.
Lomaliitto Lomaliitto tarjoaa savalilaisille jäsenetuja majoitushinnoista läpi vuoden. Ammattiliiton jäsenyys tarkistetaan kohteessa.
Vaihtuvat jäsenedut kylpylöissä, hotelleissa, lomakeskuksissa ja leirintäalueilla ovat nähtävissä netissä lomaliiton jäsenedut –sivuilla osoitteessa www.lomaliitto.fi > tarjoukset > jäsenedut ja valikosta kohta Akava. Saat tietää samoista eduista soittamalla Lomaliiton myyntipalveluun (09) 6138 3210.
Villin Pohjolan erämaamökit Villin Pohjolan valikoimasta löydät luonnolliset puitteet irtiotolle arjesta. Villi Pohjola myöntää A-lomien kautta akavalaisten liittojen jäsenille 10% alennuksen vuokrakämppien normaalihinnoista.
Vinkkejä aitoihin eräelämyksiin löydät Villin Pohjolan verkkosivuilta www.villipohjola.fi.
|