SAVAL on palvelu- ja etujärjestösi
Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry on akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö yksityisellä sektorilla työskenteleville valmentajille ja valmennus- ja koulutusalan henkilöstölle. SAVAL perustettiin 2002. Se on ollut siitä lähtien AKAVAn jäsenliitto ja vuodesta 2003 jäsenenä AKAVAn Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN ry:ssä. SAVAL on järjestäytynyt
AKAVAan ja YTN ry:hyn katto-järjestön kautta. Kattojärjestön nimi on YTY & Valmentajat ry. Liittoon kuuluvat YTY ja Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry. Toiminnallisesti liiton osapuolet toimivat itsenäisinä järjestöinä.
SAVALin toimintaa ohjaa seitsemän jäseninen hallitus. Toiminnan puitteet ja linjaukset määrittelevät SAVALin kokoukset. Sääntömääräisiä kokouksia ovat kevät- ja syyskokous.
SAVAL edistää ja valvoo jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. SAVAL tarjoaa jäsentensä yksilöllisiä tarpeita vastaavia korkeatasoisia jäsenpalveluja ja etuja työsuhteeseen ja ammatilliseen kehittymiseen liittyvissä asioissa.
Palvelut mitoitetaan jäsenten tarpeisiin, palvelujen käyttöasteeseen sekä niiden laatuun. Palveluja tuotetaan itse tai ostopalveluina sen mukaan, mikä on jäsenten ja yhdistyksen kannalta mielekästä ja edullista
SAVAL vaikuttaa jäsenistönsä etujen mukaisesti työmarkkinoiden ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Edunvalvonnassa SAVAL on yhteistyössä AKAVAn ja Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN:n kanssa.
SAVALin Avaintehtävät
SAVALin toiminnan tärkeimmät avaintehtävät:
- valmentajien ja liikunnanohjaajien ammatillinen edunvalvonta
- jäsenpalvelut
- jäsenrekrytointi
- tiedottaminen
- ammattivalmentajien ja liikunnanohjaajien ammatillisen koulutuksen sisältöihin vaikuttaminen,
- lisenssijärjestelmän kehittäminen
- yhteistyö Suomen Valmentajat ry:n kanssa
- yhteistyö YTY:n kanssa
Talouden tunnusluvut 2008
SAVALin talousarvion tulopuolen loppusumma on 173 960 euroa. Kasvua edelliseen vuoteen lähes 24 000 euroa. Suurin tuloerä on jäsenmaksut, joiden kertymä on 168 960 euroa. Laskelmissa on lähtökohtana pidetty jäsenmaksua 22 euroa/kk eli 264 euroa/vuosi. Jäsenmääränä laskelmissa on käytetty 540 koko vuoden maksua ja 200 puolen vuoden maksua.
Toinen merkittävä tuloerä on koulutustuotot, joita kertyy yhteistyössä Suomen Valmentajien kanssa järjestettävistä jatko- ja täydennyskoulutustapahtumista saatavasta TJS -tuesta. Kolmas tuloerä on vuokratuotot, jotka kertyvät Suomen Valmentajien maksamasta vuokrasta.
Kulupuolen loppusumma on 170 873 euroa. Menopuoli jakautuu kolmeen osaan: ammattiliitolle menevä maksu (työttömyyskassa, lakimiespalvelu, AKAVAN:n jäsenmaksu, vakuutuspalvelut) n. 84,20 euroa/jäsen, Suomen Valmentajille maksettava palvelu- ja koulutusmaksut sekä hallituksen kokouskulut vuokrineen sekä toiminnanjohtajan palkkakulusta.
Vuosi 2008 tulee olemaan toiminnallisesti aikaisempaa aktiivisempi. Kulupuolella taloutta rasittaa toimihenkilön palkkaus. Vaikka talousarvio on tehty ylijäämäiseksi voi tuleva vuosi olla taloudellisesti tiukka. Vuoden 2007 ylijäämällä pyritään jo mahdollisuuksien mukaan keventämään vuoden 2008 taloutta hankkimalla mahdollisimman paljon kalustoa ja muuta jo vuoden 2007 puolelta.
Vuoden 2008 talousarvion mukainen tilikauden ylijäämä on 3 087 euroa.
SAVALiin jäsenmäärä tammikuussa 2008 oli 497 .
Liity sinäkin !
|